Daniel Negreanu

Daniel on kotoisin Torontosta, Kanadasta. Hän ihastui peliin pelaamalla pokerin eri variaatioita pitäessään taukoa biljardin pelaamisesta. Tuolloin hänen rakkautensa numeroihin ja todennäköisyyksiin alkoi paistaa läpi, ja se tarjosi hänelle etulyöntiasemaa hänen ensimmäisissä peleissään.

Daniel tunnetaan parhaiten kyvystään lukea ihmisiä. Hän voitti ensimmäisen WSOP-rannekkeensa jo vuonna 1998. Tuona vuonna, 23-vuotiaana, hän sai lempinimen “Kid Poker”.

Tiensä varrella Daniel on jopa esiintynyt näyttelijänä elokuvissa, kuten X-Men Origins: Wolverine’ ja ‘Detention’.

Hän ei ole myöskään huono golfaamaan – kunhan hän live- ja nettipokeripelien murskaamiselta ennättää greenille!

Daniel Negreanu on helposti maailman tunnetuin pokerinpelaaja. Lienee myös turvallista sanoa, että hän on jo ehtinyt ansaitsemaan todellisen pokerilegendan tittelin. Me GGPokerilla saamme kutsua häntä ylpeänä yhdeksi omistamme.

Juuri livepokerin piirissä Daniel tunnetaan parhaiten pöytätyöstään. Ei tarvitse kuin vain vilkaista hänen WSOP-tuloksiaan nähdäksesi, millaisen pokerijumalan kanssa on tekemisissä.

Koska Daniel on yksi vaikutusvaltaisimmista äänistä pokerimaailmassa, hänen rakkautensa peliin on aina etusijalla hänen teoissaan ja sanoissaan. Olipa kyse sitten vahvojen mielipiteiden esittämisestä pokerin tulevaisuudesta tai ahkerasta työskentelystä hyväntekeväisyyssäätiöiden vuoksi, itse peli on aina hänen tekojensa keskiössä.

GGPokerissa voit jakaa pöytiä, tarinoita ja liputtaa samaa lippua kuin tämä pokerin supertähti. Hyvät naiset ja herrat, tässä on Daniel Negreanu!

Saavutukset

  • Kuusi WSOP-ranneketta
  • 39 WSOP final tables
  • 127 WSOP cashia
  • All Time Money -listan sijalla 3.
  • 42 miljoonaa dollaria livecasheissa
"GGPoker on kyse pelin tuomisesta takaisin ihmisille. Voit taitotasostasi riippumatta kilpailla ja pitää hauskaa. Kukaan ei voi koskea GGPokerin alustaan ja mobiilituotteeseen."